24.11.2011
 
 

Tämä on Viestinnän Keskusliiton uutiskirje. Saat kirjeen sähköpostitse 1-2 kertaa kuukaudessa. Kirjeessä kerromme ajankohtaista asiaa viestintäalan yleisestä edunvalvonnasta sekä teknologisesta tutkimus- ja kehitystoiminnasta. Jäsenille lähetämme erillisen työmarkkinakirjeen.



Palaa otsikoihin

Eduskunta hyväksyi lehtitilausten arvonlisäveron

Eduskunta on hyväksynyt hallituksen esityksen arvonlisäverolain muuttamisesta äänin 108–61. Yli kuukauden ajaksi tilatuille sanoma- ja aikakauslehdille tulee 9 prosentin arvonlisävero 1.1.2012 lukien.

 

Lain voimaantuloon liittyy käytännön tulkintakysymyksiä, kuten erilaisten vapaakappaleiden verottaminen. Viestinnän Keskusliitto järjestää jäsenistölleen yhdessä Sanomalehtien Liiton ja Aikakauslehtien Liiton kanssa koulutus- ja keskustelutilaisuuden uusista säännöksistä. Tilaisuus pidetään 12.12.2011 Helsingissä.

 

Lisätiedot: toimitusjohtaja Valtteri Niiranen, puh. 0400 245 008


Palaa otsikoihin

Ajattelematon päätös

Jukka Holmberg
Kirjoittaja on Sanomalehtien Liiton liittojohtaja Jukka Holmberg.
Sanoma- ja aikakauslehtien tilaajat joutuvat maksamaan ensi vuoden alusta lähtien yhdeksän prosentin arvonlisäveron lehden hinnassa.

 

Lukemisen rokottaminen varmistui, kun eduskunta hyväksyi hallituksen esityksen arvonlisäverolain muuttamisesta täysistunnon toisessa käsittelyssä eilen äänin 108–61.

 

Päätös syntyi täysin hallituksen esityksen mukaisesti. Tämä ei lopulta yllättänyt. Viestit hallituspuolueiden päättäjiltä olivat kesästä saakka samansuuntaisia: "kirjan" mukaan mennään.

 

Hallituksen synnyttäminen oli niin vaikeaa, että pakkoavioliittoa ei ole uskallettu sen jälkeen horjuttaa koskemalla hallitusohjelmassa lukittuihin asioihin.

 

Media-alan laskelmat ja perustellut muutostoiveet kaikuivat kuuroille korville. Poliittisesti sovittujen asioiden uudelleen arviointiin ei ollut halua, vaikka aikaa olisi ollut ennen eduskunnan lopullisia päätöksiä. Ajattelun sijasta nyt hoettiin nopeiden päätösten tarvetta.


Lue koko Jukka Holmbergin blogikirjoitus.


Palaa otsikoihin

Next Media -tuloskooste nro 7

NXTm logo vaaka aRGB isoCrossmedia solutions -hankkeessa tarkastellaan mediasisältöjen elinkaarta suunnittelusta julkaisemiseen, arkistointiin ja käyttöön. Hankkeen tuloskooste sisältää tutkimustuloksia aiheista sisällön automaattinen analyysi, metatieto ja visuaalisuus.


Palaa otsikoihin

Median uudet käyttötavat - Viestinnän Keskusliiton syysseminaari 1.12.2011

Media-alan menestymisen kannalta on olennaista, että ymmärrämme mediankäyttäjien mielenliikkeitä:

  • Millaiset sisällöt kiinnostavat nuoria?
  • Mitä vaatimuksia ympäristötietoisilla kuluttajilla on medialle?
  • Miten lukijoista tehdään sisällöntuottajia ja brändinrakentajia?
  • Millaisilla sisällöillä puhutellaan sukupolvi C:tä?

Viestinnän Keskusliiton syysseminaarissa uuden sukupolven tekijät tarjoavat tuoreita tapoja tehdä ja ajatella mediaa. Iltapäivän puheenjohtajana toimii Ville Kormilainen Otavamediasta.  


Median uudet käyttötavat -syysseminaari järjestetään 1.12.2011 klo 14.3017.00 Palace Gourmet'n Konferenssisalissa (Eteläranta 10, 10. krs).


Katso koko ohjelma ja ilmoittaudu mukaan vielä tänään!


 

Viestinnän Keskusliitto

Lönnrotinkatu 11

00120 Helsinki

puh. (09) 2287 7200

faksi (09) 603 527

sähköposti: etunimi.sukunimi@vkl.fi

info@vkl.fi

 

henkilöstö

 

www.vkl.fi


Uutiskirjettä toimittaa Elina Tompuri.

Anna palautetta uutiskirjeestä.

 
Viestinnän Keskusliitto ry  |  Lönnrotinkatu 11 A  PL 291  00121 HELSINKI  |  Puh. (09) 2287 7200  |  Faksi (09) 603 527