2.12.2011
 
 

Tämä on Viestinnän Keskusliiton uutiskirje. Saat kirjeen sähköpostitse 1-2 kertaa kuukaudessa. Kirjeessä kerromme ajankohtaista asiaa viestintäalan yleisestä edunvalvonnasta sekä teknologisesta tutkimus- ja kehitystoiminnasta. Jäsenille lähetämme erillisen työmarkkinakirjeen.



Palaa otsikoihin

Pekka Soinista VKL:n hallituksen puheenjohtaja

Pekka Soini H2419b”Monimuotoinen ja elinkelpoinen viestintäala on tärkeä osa suomalaista sivistystä ja maamme menestystarinaa jatkuvasti kovenevassa globaalissa kilpailussa. Myös media-alan kilpailu on tällä hetkellä vahvasti kansainvälistä ja meitä suomalaisia toimijoita vastassa ovat kooltaan ja resursseiltaan valtavat monikansalliset toimijat”, sanoo Soini.

 

”Valitettavasti viime vuosien tendenssi on ollut, että poliittiset päättäjät vaikeuttavat  suomalaisen mediateollisuuden toimintaedellytyksiä luomalla lainsäädäntöä ja sääntelyä, joilla suomalaiset toimijat asetetaan eriarvoiseen asemaan, jopa muiden EU-maiden mediayhtiöiden kanssa. Verkkopalvelimien siirtäminen suotuisamman lainsäädännön ja edullisemman verotuksen maihin on toki mahdollista myös suomalaisille mediayhtiöille”, Soini lisää.

 

Lue koko  juttu.


Palaa otsikoihin

VKL:n hallituksen kokoonpano

Uusiksi hallituksen jäseniksi valittiin Pekka Soinin lisäksi toimitusjohtaja Pekka Karhuvaara (MTV Oy), toimitusjohtaja Pasi Vainio (Kustannusosakeyhtiö Otava) ja liiketoimintajohtaja Jaakko Ketonen (TS-Yhtymä Oy).


Edellisestä hallituksesta jatkavat toimitusjohtaja Matti Korkiatupa (Ilkka-Yhtymä Oyj), toimitusjohtaja Alexander Lindholm (Otavamedia Oy), toimitusjohtaja ja päätoimittaja Arto Henriksson (Loviisan Sanomain Oy), toimitusjohtaja Henrik Johansson (KSF Media Ab), toimitusjohtaja Antti Pakkala (NRJ Finland Oy), toimitusjohtaja Seppo Rantala (Helprint Oy), toimitusjohtaja Osmo Latvala (Reilat Oy), toimitusjohtaja Anne Valsta (WSOY), päätoimittaja Antti Marttinen (Taloustaito) ja toimitusjohtaja Matti Uuttu (Otavan Kirjapaino Oy).


Palaa otsikoihin

Kai Telanne: valtionhallinnossa ei medialainsäädännöstä kokonaiskuvaa

”Valtionhallinnossa ei ymmärretä mediaan vaikuttavien lakien, säädösten ja muiden linjausten kokonaisuutta”, totesi Alma Median toimitusjohtaja Kai Telanne Viestinnän Keskusliiton syysseminaarissa eilen.

Kai Telanne”On enemmän kuin todennäköistä, että eduskunnan siunaama tilattujen lehtien verokannan korotus ei tuo toivottuja lisäeuroja valtion kassaan. Korotus ei myöskään tue millään tavoin Kataisen hallituksen ohjelman tavoitteita edistää työllisyyttä ja estää syrjäytymistä”, Telanne lisäsi.

 

Viestinnän Keskusliitto on varoittanut, että korotus johtaa todennäköisesti joidenkin lehtien lakkauttamisiin tai vähintään ilmestymiskertojen vähentämisiin.



Lue koko juttu.


Palaa otsikoihin

Viestintäpolitiikka ei ole pelkkää taajuuspolitiikkaa

Usko taajuushuutokauppoihin leimaa vahvasti luonnosta valtioneuvoston taajuuspoliittiseksi periaatepäätökseksi. Vaikka päätös koskee matkaviestinnän taajuuksia, sillä voi olla heijastusvaikutuksia myös ratkaisuihin radio- ja televisiotoiminnan taajuuksien käytöstä.
 
Viestinnän Keskusliitto toteaa lausunnossaan, että periaatepäätös on rajattava luonnosta täsmällisemmin koskemaan vain ja ainoastaan matkaviestintää. Samalla on selvennettävä, ettei huutokauppamenettelyä jatkossakaan laajenneta radio- ja televisiotoiminnan taajuuksien jakamiseen. Sananvapaus sekä sähköisen joukkoviestinnän muu oikeudellinen kehys sisällöllisine velvoitteineen edellyttävät, että ohjelmatoimintaa tarkastellaan taajuuspäätöksissä laajemmasta viestintäpoliittisesta näkökulmasta. Taajuuksien kaupalliset arvot eri käyttötarkoituksissa eivät ole keskenään vertailukelpoisia. Radio- ja televisiotoimintaa ei myöskään tule rasittaa hallintokustannukset ylittävillä taajuusmaksuilla.
 
Lisätiedot: lakimies Mikko Hoikka, puh. 09 2287 7229

Palaa otsikoihin

Viestintäala pääosiltaan keskusjärjestöjen raamisopimuksen ulkopuolella

Sopimus saatiin solmittua vain kustannustoimittajien ja teknisten toimihenkilöiden osalta. Ulkopuolelle jää siis suurin osa alan henkilöstöstä: kirjatyöntekijät, toimihenkilöt, jakajat ja lehdistön toimittajat.

 

Pääasiallisena syynä TEAM Teollisuusalojen ammattiliiton ja Ammattiliitto Pron kanssa käytyjen neuvottelujen kariutumiseen oli osapuolten erilainen näkemys paikallisesti neuvoteltavan yrityskohtaisen erän ns. perälaudasta. Palkansaajaliitot eivät hyväksyneet perälaudalle mitään muuta muotoa kuin täysimääräisen yleiskorotuksen. VKL:lle on ollut tärkeää perälaudan rakenne sen vuoksi, että sillä halutaan tukea aitoja paikallisia neuvotteluja palkankorotusten kohdistumisesta. Yleiskorotusperälauta ei niitä tue eikä kirjatyöntekijöillä tai toimihenkilöillä ole sellaista aiemmin ollutkaan.


Lehdistön toimittajien mukaantulo raamisopimukseen kaatui siihen, että nykyinen työehtosopimus on voimassa vielä puolitoista vuotta. Suomen Journalistiliitto ei ollut valmis solmimaan raamin mukaista kahden vuoden pituista sopimusta alkamaan vasta toukokuusta 2013. Tahtoa ei löytynyt myöskään mallille, jolla nykyinen sopimuskausi olisi keskeytetty raamisopimuksen solmimiseksi. Lehdistön journalistien työehtosopimuksessa sovitut palkankorotukset jäävät näin ollen voimaan.

 

Raamisopimuksen aikataulu osoittautui liian tiukaksi myös MTV:n ja Sanoma Entertainmentin TV 4:n toimittajia koskeville palkkaneuvotteluille. Neuvotteluja jatketaan.

 

Lue lisää keskusjärjestöjen välisestä raamisopimuksesta EK:n sivustolta.


Palaa otsikoihin

Think INK -innovaatiokilpailu innostaa ideoimaan


Think Ink 20111103 cmyk

Viestintäalan tutkimussäätiön marraskuun puolivälissä avaamaan Think INK -innovaatiokilpailuun on tullut jo toistakymmentä hakemusta.


Think INKin ohjausryhmän jäsen Jukka Saariluoma haastaa kaikki graafisen alan yritykset osallistumaan kilpailuun. Katso Jukan videotervehdys.





Palaa otsikoihin

Toimitusten johdon työmarkkinaseminaari: yrityskohtaisia eriä ja YT-neuvotteluja 26.1.2012

165x125 handsJälleen kerran on sanoma- ja aikakauslehtien toimituksissa samaan aikaan neuvoteltu palkankorotusten toteuttamisesta ja henkilöstön vähennyksistä. Tule kuulemaan, kuinka yrityskohtaista erää koskevat neuvottelut ovat sujuneet sekä TOP 5 -vinkit virheiden välttämiseksi YT-neuvotteluissa ja henkilöstöjärjestelyissä.

 

Asiantuntijamme ja vierailevat tähdet kertovat myös free-sopimusten kiperistä kohdista, TEKES-rahoitteisten työyhteisöhankkeiden hyödyntämismahdollisuuksista ja viestintäalan luottamusmiehille räätälöidystä yritystalouspelistä. Valmistumassa on peli, joka koukuttaa joukkueet kahdeksi päiväksi pelilaudan ympärille ja opastaa tilinpäätöslukujen takana olevaan maailmaan!

 

Nopean ilmoittautujan etu: ilmoittaudu 16.12. mennessä hintaan 230 euroa (normaalihinta on 280 euroa).

 

Lisätiedot ja ilmoittautumiset 19.1.2012 mennessä www.vkl.fi/toimjohto2012


Palaa otsikoihin

lukulaite ereading eReading-seminaari 8.2.2012

Missä mennään sähköisillä lukulaitemarkkinoilla nyt, kun kotimaisten kustantajien eReading Services -projektia on takana kaksi vuotta? Onko lehtien ja kirjojen tulevaisuus iPadissa vai muissa lukulaitteissa? Miten tabletit kytkeytyvät osaksi kustantajan liiketoimintaa? Millaisia mahdollisuuksia tabletti tuo mediasisällön designille ja mainonnalle? Millaisia kokemuksia on saatu perinteisen jakelun korvaamisesta lukulaitteilla? 

Lisätiedot ja ilmoittautuminen 1.2.2012 mennessä www.vkl.fi/ereading2012

 

Viestinnän Keskusliitto

Lönnrotinkatu 11

00120 Helsinki

puh. (09) 2287 7200

faksi (09) 603 527

sähköposti: etunimi.sukunimi@vkl.fi

info@vkl.fi

 

henkilöstö

 

www.vkl.fi


Uutiskirjettä toimittaa Elina Tompuri.

Anna palautetta uutiskirjeestä.

 
Viestinnän Keskusliitto ry  |  Lönnrotinkatu 11 A  PL 291  00121 HELSINKI  |  Puh. (09) 2287 7200  |  Faksi (09) 603 527