|
Tämä on Viestinnän Keskusliiton
uutiskirje. Saat kirjeen sähköpostitse 1-2 kertaa kuukaudessa. Kirjeessä kerromme ajankohtaista asiaa viestintäalan yleisestä edunvalvonnasta sekä
teknologisesta tutkimus- ja kehitystoiminnasta. Jäsenille lähetämme erillisen työmarkkinakirjeen.

Palaa otsikoihinWallin pysäytti tekijänoikeusmuutoksen
Kulttuuriministeri Wallin piti näkemyseroja työsuhdetekijänoikeutta koskevasta ehdotuksesta liian suurina.
Työsuhdetekijänoikeutta koskeva lainvalmistelu ei jatku tämän hallituksen aikana.
Viestinnän Keskusliitto on pettynyt päätökseen. Hallituksen IPR-strategia on tältä osin osoittautunut katteettomaksi.
Voimassa olevan lain pysyttäminen ennallaan ei edistä viestintäyritysten kilpailukykyä eikä mahdollisuuksia säilyttää alan työpaikkoja digitaalisessa murroksessa.
Valtioneuvosto vahvisti keväällä 2009 periaatepäätöksen IPR-strategiasta. Strategian toteuttamiseksi hallitus edellytti useita toimenpiteitä, mm. säätämisen työsuhteessa luotujen teosten tekijänoikeudesta.
Opetusministeriön virkamiestyöryhmä teki asiasta marraskuussa 2009 ehdotuksen. Sen mukaan työnantaja olisi saanut tekijän kanssa rinnakkaisen käyttöoikeuden aineistoon, jonka työntekijä tekee työtehtävinään. Säännösehdotus oli olettama, josta olisi ollut mahdollista sopia toisin.
Ehdotuksesta järjestettiin lausuntokierros, joka päättyi 7.12.2009. Ministeriö sai ehdotuksesta lähes 300 lausuntoa.
Lisätiedot: Toimitusjohtaja Håkan Gabrielsson, puh. 09 2287 7304
Johtaja Satu Kangas, puh. 09 2287 7305
Palaa otsikoihinNext Media sai Tivit-leiman
Next Media sai tällä viikolla ns. Tivit-leiman, eli se hyväksyttiin osaksi Tivitin ohjelmasalkkua. Tämä oli hyvä joululahja kaikille asian eteen puurtaneille. Tämän jälkeen katse valmistelussa kääntyy Tekesiin päin, joka lopulta päättää ohjelman rahoituksesta. Tekes-hakemuksia on ryhdytty heti valmistelemaan ja päähakemus jätetään Tivitin kanssa yhteistyössä ennen joulua. Samalla ohjelman toteutusvaiheen suunnittelu voi alkaa.
Kyseessä on varsin mittava kokonaisuus, joka Tekesissä käydään vielä tarkkaan läpi. Ohjelman ehdotettu laajuus on 7,8 miljoonaa, mukana on 37 yritystä ja 10 tutkimusorganisaatiota. Yritysten casehankkeiden määrä on 10.
Alustavat tiedot Tekesin SHOK-rahoituksen kokonaisallokaatioista vuodelle 2010 ovat aiheuttaneet päänvaivaa, k0ska ne eivät ole linjassa SHOK:ien omien suunnitelmien kanssa. Tärkeitä päätöksiä tehdään vielä tänään Tekesin hallituksessa, mutta niihin palaamme ensi vuoden puolella.
Lisätietoja: Helene Juhola, puh. 09 2287 7220
Palaa otsikoihinTekijänoikeus osaamistaloudessa
Liitto on ottanut kantaa EU:n komission tiedonantoon Tekijänoikeus osaamistaloudessa.
Komissio ei liiton mielestä saa vaarantaa sisämarkkinoiden toimivuutta säätämällä uusia tekijänoikeuden rajoituksia kirjasto- ja arkistolaitoksen, etäopetuksen tai vammaisille suunnattujen ilmaispalveluiden toteuttamiseksi.
Julkiset palvelut on rahoitettava julkisin varoin.
Painettujen lehtien ja kirjojen lainaaminen kirjastoista on eri asia kuin niiden aineeton välittäminen verkossa. On line -aineistoa on helppo kopioida pysyvään käyttöön ja välittää edelleen muille verkon käyttäjille.
Lisätiedot: Satu Kangas, puh. 09 2287 7305
|